Katoliselle kirkolle jälleen syytteitä

Pappien seksuaalisen hyväksikäytön uhrit ovat jälleen haastaneet katolisen kirkon oikeuteen Yhdysvalloissa. Neljä hyväksikäytön uhria sanoo kirkon johdon peitelleen pastorin toimia Los Angelesin alueella.

Miehet syyttävät kirkko myös valehtelusta. Miehet ilmoittivat kardinaalille seksuaalisesta hyväksikäytöstä jo yksitoista vuotta sitten. Kardinaali sanoi erottaneensa kyseisen papin mutta siirsikin hänet toiselle alueelle. Kardinaali puuttui papin toimiin vasta kohun synnyttyä tämän vuoden puolella.

Paavi on vaatinut kansallisten kirkkojen johdolta voimakasta puuttumista seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja pedofiliaan.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.