Kaupunki kuin vankila: Video nääntyvistä lapsista vetää hiljaiseksi

Piiritetyn syyrialaiskaupungin Madayan asukkaat joutuvat parhaillaan elämään todellisen kärsimyksen keskellä.

Asukkaat ovat jääneet satimeen presidentti Bashar al-Assadin ja Hizbollahin joukkojen sekä miinojen saartamaan kaupunkiin. Lääkärit ilman rajoja -järjestö pelkää, että tuhannet ihmiset ovat nääntymässä nälkään. Asiasta kertoo ABC News -sivuillaan.

Asukkaiden mukaan ihmiset eivät ole saaneet viikkoihin kunnolla ruokaa ja he alkavat nyt nälkiintyä kuoliaaksi.

Verkossa on alkanut myös kiertää kuvamateriaalia vakavasti aliravituista lapsista. 

ABC:lle asiaa kommentoinut ”tohtori Khaled” kertoo, että vauvoille on annettu suolalla höystettyä vettä, koska maitoa ei ole. 

Madayan kaupungista on kommenttien mukaan tullut kuin vankila. Kaupungista pakenemista yrittäneet on ammuttu.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.