Kaupunkilaiset suivaantuivat Segway-turisteista – Prahassa kielletään suositut kulkupelit

Tšekissä maan pääkaupunki Praha aikoo kieltää suositut Segway-henkilökuljettimet historiallisessa keskustassaan.

Kielto tulee voimaan joulukuun kymmenes päivä. Segway-kieltoa perustellaan paikallisten asukkaiden valituksilla. Vanhan kaupungin ahtailla kujilla Segwaylla huristelevat turistit aiheuttavat paikallisen mukaan jonkinlaista häiriötä. Segwayt ovat suosittuja Euroopan eri kaupungeissa etenkin turistikierroksilla.

Historiallisen keskustan lisäksi nämä kaksipyöräiset kulkuvälineet aiotaan kieltää myös joissain muissakin Prahan kaupunginosissa.

Kieltoa tehostetaan uhkasakolla. Segwayn käytöstä lkielletyllä alueella rapsahtaa joa 2000 korunan, eli noin 74 euron sakko. Segwayta käyttävät opasyritykset ovat vastustaneet kieltoa, mutta yritysten mukaan heidän vastalauseitaan ei ole kuunneltu. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.