Kiina kokeili uutta ohjusta

Koe tehtiin uudentyyppisellä pitkän matkan ohjuksella. Yhdysvaltain ulkoministeriö arvioi, ettei ohjuskoe muuta mitenkään dramaattisesti nykyistä tilannetta.

Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua kertoi, että uutta maataisteluohjusta oli kokeiltu Kiinan alueella. Lähempiä tietoja kokeesta ei annettu. Läntiset asiantuntijat ovat odottaneet jo jonkin aikaa, että Kiina tekee kokeen Dong Feng (Itätuuli) -31 -ohjuksellaan. Sen kantomatka on yli 8000 kilometriä. -Olemme 90-prosenttisen varmoja, että kyse on DF-31-ohjuksesta, kertoi eräs läntinen diplomaatti.

Yhdysvaltojen ulkoministeriön tiedottaja James Rubin sanoi, että Kiinalla on jo entuudestaan pitkän kantomatkan ohjuksia. -Se että he ovat kokeilleet uutta ohjusta, ei merkitse uutta dramaattista kehityskulkua, jonka pysäyttämiseksi tarvittaisiin merkittäviä ponnisteluja tai diplomatiaa, Rubin totesi.

Kiinan ulkoministeriön tiedottaja ei halunnut maanantaina sanoa, kytkeytyykö ohjuskokeen ajankohta Kiinan ja Taiwanin kiistoihin. Kiina on käynyt viime viikkoina vihaista sananvaihtoa Taiwanin kanssa. Kiistely alkoi kun Taiwan kuvasi suhteitaan Kiinaan "valtioiden välisiksi" erityissuhteiksi. Kiina pitää Taiwania Kiinan maakuntana. (STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.