Kiina lähettää pian avaruuteen miehitetyn aluksen

Kuvituskuva. Avaruus

Kiinan suunnittelema miehitetty avaruuslento on määrä toteuttaa lähiviikkoina, mahdollisesti kesäkuun puolivälissä. Uutistoimisto Xinhuan mukaan Shenzhou-9-alus ja sen kantoraketti on jo kuljetettu Luoteis-Kiinassa sijaitsevaan keskukseen ja siirretty laukaisualustalle.

Aluksella matkaa avaruuteen kolme lentäjää. Heidän on määrä telakoida alus avaruudessa olevaan Tiangong-1-moduuliin ja siirtyä sinne joksikin aikaa tekemään tieteellisiä kokeita.

Tiangong-1 (Taivaallinen Palatsi) on Kiinan ensimmäinen avaruusasemamoduuli. Se laukaistiin avaruuteen syyskuussa.

Kiinan avaruusohjelma tähtää pysyvän avaruusaseman rakentamiseen vuoteen 2020 mennessä.

Kiina on edellisen kerran tehnyt miehitetyn avaruuslennon vuonna 2008.

MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.