Kiina pyysi apua aids-taisteluun

Kiina on pyytänyt kansainvälistä apua aidsin vastaiseen taisteluun. Kiinan pyynnöstä kertoo China Daily -lehti.

Kiinan terveysministeri Zhang Wengkangin mukaan Kiina ei ole täysin onnistunut yrityksissään ehkäistä taudin leviämistä. Terveysministeri sanoo, että Kiina on kriittisessä vaiheessa, koska hi-virus ja aids ovat leviämässä nopeasti riskiryhmistä laajemmin kansan keskuuteen. Terveysministeri varoittaa hi-positiivisten määrän kymmenkertaistuvan maassa tämän vuosikymmenen aikana, ellei viruksen leviämisen estämiseksi ryhdytä rajuihin toimiin.

Virallisten tietojen mukaan noin miljoona kiinalaista kantaa hi-virusta, mutta todellisuudessa tartuntamäärät voivat olla huomattavasti suuremmat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.