Kiinalaisagentit saalistavat maanmiehiään – operaatio "ketunmetsästys" käynnissä

Yhdysvaltain ulkoministeriö on antanut Kiinalle varoituksen kiinalaisagenteista, jotka yrittävät paikantaa Yhdysvalloissa asuvia merkittäviä kiinalaisia. New York Timesin mukaan agentit ovat painostaneet kiinalaisia palaamaan kotimaahansa. Ulkoministeriö ei ole kommentoinut asiaa.

Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan Kiina epäilee heidän sotkeutuneen esimerkiksi korruptioon. Lähteiden mukaan kyseessä on Kiinan maailmanlaajuinen, ketunmetsästykseksi nimetty operaatio. Tarkoitus on saada rikollisessa toiminnassa käytettyjä varoja takaisin.

Kiinan turvallisuusministeriön mukaan maahan on saatu palaamaan yli 930 epäiltyä viime vuodesta lähtien.

Lehden mukaan kiinalaisagentit ovat tulleet Yhdysvaltoihin luultavasti turisti- tai työviisumilla. He ovat uhkailleet Kiinan intresseissä olevien kiinalaisten perheitä.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.