Kiinalaismiehen käsi irtosi - kiinnitettiin kuukaudeksi jalkaan

Kiinalaismiehen käsi on saatu pelastettua kiinnittämällä se kuukaudeksi jalkaan.

25-vuotias Xiao Weiksi kutsuttu mies joutui viime kuussa työtapaturmaan Hunanin provinssissa Kiinan keskiosassa, kertoo paikallinen lehti. Onnettomuudessa miehen käsi leikkautui irti käsivarresta.

Käsivarsi vahingoittui siinä määrin, ettei kättä voitu heti kiinnittää paikalleen. Niinpä lääkärit päättivät kiinnittää käden nilkan viereen jalkaan, jotta se pysyisi elävänä.

Tässä kuussa käsi vihdoin irrotettiin jalasta, ja lääkärit kiinnittivät sen uudelleen käsivarteen. Operaatio kesti yhdeksän tuntia ja oli paikallisen lehden mukaan onnistunut.

Mies tosin joudutaan leikkaamaan vielä useita kertoja. Hän saa käteensä myös kuntoutusta, jotta se alkaisi jälleen toimia.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.