Kiinalaisperhe hankki kahdeksan lasta – jättisakot uhkaavat

Yhden lapsen politiikkaa harjoittavassa Kiinassa on paljastunut tapaus, jossa rikas kauppiasperhe on hankkinut peräti kahdeksan lasta. Nyt pariskuntaa uhkaavat jättisakot.

Kiinalaiset yrittävät kiertää maansa tiukkaa perhepolitiikkaa monin keinoin. Eteläisessä Guangdongin maakunnassa asuva kauppiaspariskunta turvautui keinohedelmöitykseen sekä sijaissynnyttäjiin.

Lasten äiti sai hedelmöityshoitojen seurauksena kolmoset, jotka viranomaiset hyväksyivät "luvallisina" lapsina. Perhettä kuitenkin kasvatettiin vielä viidellä lapsella, jotka kaksi sijaissynnyttäjää synnyttivät.

Perhettä uhkaavat sakot saattavat olla jopa kymmenen kertaa vanhempien vuosituloja suuremmat. Viranomaisten mukaan sakkosummaa lisäävät vanhempien hyvät tulot sekä se, että he kiersivät kieltoa monin keinoin ja useasti.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.