Kiinan maanjäristysuhrien karua arkea - Katso video

Tänään on nähty merkkejä, että kipeästi kaivattua apua on vihdoin alkanut tulla läntisessä Kiinassa sijaitsevaan, maanjäristyksen runtelemaan kaupunkiin.

Jiegun kaupungin asukkaat ovat aloittaneet hitaan työn elämänsä uudelleen rakentamiseksi.

Jiegu oli yksi pahimmin maanjäristyksessä kärsineistä alueista. Järistyksessä on saanut surmansa lähes 2000 ihmistä ja yli 12 000 on loukkaantunut. Kymmeniä tuhansia ihmisiä on jäänyt kodittomiksi.

Nyt järistyksestä selvinneet ovat saaneet vihdoin paremman telttamajoituksen ja riittävästi ruokaa ja puhdasta vettä muutamaksi päiväksi.

Munkit ovat tulleet alueelle apuun voimalla tiibetiläisiltä alueilta jopa kolmen päivän ajomatkan päästä.

- Meitä on täällä yli 10 000 munkkia yhdestä syystä - pelastaaksemme ihmisiä, kertoo eräs nuori munkki.

(MTV3 - AP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.