Video: Kiinassa 3 000 ihmistä etsii maanvyöryn uhreja

Kiinassa on jatkettu eloonjääneiden etsintöjä viikonlopun tuhoisan maanvyöryn jäljiltä.

Ainakin 85 ihmistä on edelleen kateissa. Etsintäoperaatioon on osallistunut 3 000 ihmistä. Apunaan heillä on muun muassa koiria ja kauko-ohjattavia lennokkeja.

Turma tapahtui sunnuntaina eteläkiinalaisessa Shenzhenin kaupungissa. Valtava rakennusjätekasa romahti ja hautasi alleen yli 30 rakennusta. Rakennukset jäivät paikoin jopa 10-metrisen jäte- ja maamassan alle.

Vyöryn jäljiltä on löydetty elossa 14 ihmistä. Lisäksi alueelta on evakuoitu 900 ihmistä.

Satoja kuormia päivässä

Pääministeri Li Keqiang on määrännyt tapahtuneesta tutkinnan. Kiinalaismedian mukaan jätteiden kasaaminen turmapaikalle oli kielletty jo helmikuussa, mutta siitä huolimatta alueelle oli edelleen ajettu satoja kuormia päivässä.

– Ainesta oli kertynyt sinne muutaman vuoden ajan. Emme tajunneet, että näin voisi käydä, sanoi turmapaikan vieressä asuva Han Bin.

Guangdongin maakunnassa sijaitseva Shenzhen on Kiinan suurimpia kaupunkeja. Edelleen jatkuvan rakennusbuumin myötä siellä tuotetaan myös valtavia määriä rakennusjätettä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.