Kiinassa kohutaan tupakoivasta taaperosta

Kiinassa kohutaan nyt 2-vuotiaasta pikkupojasta, joka tupakoi kuin vanha tekijä.

YouTubessa leviää videomateriaalia, jossa poika imee tupakkaa useita kertoja ja naurattaa ohikulkijoita kadulla. Huomiota herättävää on se, ettei kukaan lukuisista ohikulkijoista edes yritä ottaa tupakkaa pojalta pois.

Kuvamateriaali on nostattanut keskustelua tupakoinnin laajuudesta Kiinassa. Noin 30 prosenttia väestöstä maassa tupakoi, mikä vastaa noin 300 miljoonaa ihmistä. Suurin osa tupruttelijoista on aikuisia miehiä. Tupakointi ei ole vähentynyt, vaikka viime vuoden lopulla tupakointi julkisilla paikoilla kiellettiin.

Kiinassa on aiemminkin uutisoitu taaperosta, joka tupakoi. Huonon tavan oli opettanut 2-vuotiaalle pojalle hänen oma isänsä. Isän toiveena oli lievittää tupakan avulla poikansa tyrästä aiheutuvaa kipua.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.