Kiinassa valmistaudutaan vallanvaihtoon

Kiinan presidentti Hu Jintao määräsi maanantaina kommunistisen puolueen johdon kamppailemaan tiukemmin korruptiota vastaan. Lahjonta on yhä laajaa Kiinassa ja viime aikoina se on yhä enemmän suututtanut myös tavallisia kansalaisia.

Hun mukaan uuden sukupolven johtajilla on mahdollisuus näyttää puolueen "uudet kasvot ja uusi imago".

– Meidän täytyy lisätä valvontaa ja kuria. On annettava kansalaisille mahdollisuus osallistua valvontaan ja toteutettava horjumatta puolueen sääntöjä, Hu sanoi.

Kiinassa alkaa vallansiirto loppuvuodesta, kun Hun toinen viisivuotiskausi puoluejohtajana päättyy. Lopullisesti valta siirtyy nuoremmalle sukupolvelle ensi vuonna, kun Hun presidenttikausi päättyy.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.