Kiinassa yhä satoja kateissa laivaonnettomuuden jäljiltä – paikalla riehui tornado?

Kiinan eilisen laivaonnettomuuden jäljiltä on tähän asti löydetty elossa vain 14 ihmistä. Lisäksi talteen on saatu seitsemän ruumista.  

Eilen Jangtse-jokeen uponneessa laivassa oli onnettomuushetkellä yli 450 ihmistä. Monet heistä olivat iäkkäitä kiinalaisturisteja.  
Kiinan sääviranomaisten mukaan alueella oli onnettomuusaikaan ollut tornado.

Yksittäiset tornadot ovat Kiinassa mahdollisia, mutta harvinaisia. Pelastustöihin osallistui kymmeniä laivoja ja veneitä sekä yli kaksisataa sukeltajaa, mutta yrityksiä hidasti huono sää.  

Kapteeni pelastui

Pelastuneiden joukossa olivat laivan kapteeni ja pääinsinööri, jotka poliisi on pidättänyt kuulusteluja varten. Alustavan tutkinnan mukaan laiva ei ollut liian täynnä ja pelastusliivejä oli riittävä määrä.  

Uutistoimisto Xinhuan mukaan laivan kapteeni oli kertonut, että laiva kääntyi ympäri minuutissa tai kahdessa.  
Laiva oli matkalla Jiangsun provinssin pääkaupungista Nanjingista Chongqingiin. Sen omistaa yhtiö, joka järjestää matkoja Kolmen rotkon alueelle.  

Pääministeri haluaa perusteellisen tutkinnan

Uutistoimisto Reutersin mukaan onnettomuus voi olla Kiinan pahin lähes 70 vuoteen. Kiinan pääministeri Li Keqiang on vaatinut tapahtuneesta läpinäkyvää tutkintaa.  

Pääministeri kiirehti onnettomuuspaikalle heti tapahtuneen jälkeen valvomaan pelastustoimia. Hän vaati, että viranomaisten on taattava tutkinnalle riittävä henkilökunta ja rahoitus.  

Tiedon puutteeseen turhautuneet omaiset ovat kahakoineet Kiinan suurimmassa kaupungissa Shanghaissa. Kaikki laivalla olleet matkustajat olivat varanneet matkansa shanghailaisen matkatoimiston kautta.  

Omaiset olivat alun perin kokoontuneet matkatoimiston luo. Se oli kuitenkin kiinni, ja ihmiset ohjattiin paikalliseen virastoon. 

  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.