Kiistellyn urkintalain muutokset läpi Ruotsissa

Ruotsin valtiopäivät on hyväksynyt odotetusti muutokset Pohjoismaissa arvostelua herättäneeseen televalvontalakiin.

Ruotsin rajat ylittävän tietoliikenteen seurannan mahdollistava niin sanottu FRA-laki hyväksyttiin jo viime vuonna, mutta uudella muotoilulla ja lisäyksillä on tarkoitus parantaa kansalaisten yksityisyyden suojaa.

Hallitus lupasi viime vuonna lain läpimenon jälkeen puuttua vielä siihen, miten oikeusturvaa voitaisiin vahvistaa. Puolustusministeri Sten Tolgfors korostaa lain olevan ulkopuolelta tulevaa uhkaa vastaan, ei omien kansalaisten vakoiluun.

Valvontaa valvotaan tarkemmin

Nyt tehtäviin muutoksiin kuuluu muun muassa uusi erityistuomioistuin, jolta Ruotsin puolustusvoimien radiotiedustelu FRA:n täytyy hakea lupaa tietoliikenteen seurantaan. Lupa myönnetään enimmillään puoleksi vuodeksi. Lisäksi uusi valvontaviranomainen säätelee tiedustelupalvelun pääsyä tietolähteisiin.

Laissa on myös rajattu, että FRA:n tiedustelupalveluja saavat tilata vain hallitus, hallituskanslia ja puolustusvoimat.

Urkinnan perusteina käytettäviä syitä on myös tarkennettu uudistetussa laissa. Niihin kuuluvat muun muassa terroriuhka, massatuhoaseiden levitys, tai esimerkiksi vakava uhka yhteiskunnan rakenteita kohtaan.

Oppositio on sinänsä ollut valvonnan puolesta, mutta itse FRA-lakia vastaan. Se ei lämmennyt nyt tehdyistä muutoksista. Uudistukset äänestettiinkin lopulta keskiviikkona täpärästi läpi luvuin 158-153.

-Vaadimme, että laki revitään, tehdään uudelleen ja tehdään kunnolla, sosiaalidemokraattien Anders Karlsson sanoi valtiopäivien kiivaaksi äityneessä keskustelussa.

Muutokset eivät tyydytä

Paljon keskustelua herättäneet lakimuutokset ovat herättäneet eripuraa myös hallituspuolueiden sisällä. Lain vastustajat ovat kuvanneet nyt tehtäviä muutoksia lähinnä kosmeettisiksi.

Arvostelijat ovat pitäneet lakia askeleena kohti valvontayhteiskuntaa, ja he näkevät sen uhkana yksityisyyden suojaa vastaan.

Laki on aiheuttanut vastustusta myös muissa Pohjoismaissa, sillä sen myötä FRA voi tarkkailla esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välistä yksityistä teleliikennettä. Ruotsin hallitus on kuitenkin korostanut, että tiedustelun kohteena ovat ulkoiset uhat, eivätkä tavallisten ihmisten sähköpostit.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.