Kim Jong-Unin pikkusisko nousi puolueessa korkeaan asemaan

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Unin nuorempi sisko on noussut korkeaan virkaan puolueessa. Pohjois-Korean uutistoimisto KCNA kertoo siskon, Kim Yo-Jongin, olevan puolueessa nyt vanhemman viranhaltijan asemassa. 

Hänen uumoillaan nousevan avainhenkilöksi veljensä Kim Jong-Unin rinnalle.

Kim Yo-Jongin uskotaan olevan 26-vuotias. Hänet nähtiin ensimmäisen kerran julkisuudessa isänsä Kim Jog-Ilin hautajaisissa joulukuussa 2011. Sen jälkeen hänet on nähty veljensä seurassa poliittisissa tilaisuuksissa ja retkillä, mutta hänen nimeensä ei ole liitetty mitään virallista titteliä.

Tänään KCNA kuitenkin kertoi, että Kim Yo-Jong on nimitetty Työväen puolueen jaoston varajohtajaksi. 

Ei ole tiedossa mikä hänen vastuualueensa tarkalleen on, mutta analyytikot arvioivat, että hän on joko vastuussa henkilöstömuutoksista tai propaganda-yksiköstä.

Eteläkorealaisen yliopiston professori sanoo nimien julkistamisen olevan harvinaista näin korkealla tasolla Pohjois-Koreassa.

– Ei ole kovin monta viranhaltijaa noin korkealla tasolla, joita KCNA mainitsisi nimeltä artikkeleissaan, sanoo professori Yang Moo-Jin Soulin yliopistosta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.