Kirgisian väliaikaishallinto kiittää Venäjää avusta

Kirgisian uusi väliaikaishallinto on kiittänyt Venäjää avusta Kirgisian vallankumouksessa. Oppositiojohtajien mukaan Kirgisia sulkee nyt todennäköisesti Yhdysvaltojen Manasin lentotukikohdan Venäjän toiveiden mukaisesti. Venäjä on äskettäin kiistänyt, että se olisi mitenkään sekaantunut Kirgisian kansannousuun.

Kirgisian kansannousun linkit suurvaltapolitiikkaan alkavat käydä yhä ilmeisemmäksi. Kirgisian väliaikaishallinto on kiittänyt Venäjää avusta presidentti Kurmanbek Bakijevin kaatamisessa. Kirgisian uuden perustuslakiministerin mukaan Venäjä iloitsee Bakijevin kaatumisesta erityisesti siksi, että nyt Kirgisia voi sulkea Yhdysvaltain sotilastukikohdan Manasin kaupungissa.

Kiitokset olivat Venäjälle kiusallisia, sillä pääministeri Vladimir Putin on vain päivää aikaisemmin vakuuttanut, ettei Venäjä ole mitenkään sekaantunut Kirgisian vallankaappaukseen.

Kirgisia on strategisesti tärkeä Keski-Aasian maa, jossa sekä Venäjällä että Yhdysvalloilla on omat sotilastukikohtansa. Yhdysvallat on vuodesta 2001 lähtien huoltanut Afganistanin joukkojaan Kirgisiassa sijaitsevan Manasin tukikohdan kautta.

Venäjä on pitkään toivonut Kirgisian sulkevan Yhdysvaltojen tukikohdan. Vuosi sitten Manasin sulkemisesta ehdittiin jo ilmoittaa, mutta kesällä päästiin sittenkin uuteen sopimukseen. Sotilastukikohdan vuokra kolminkertaistui 60 miljoonaan dollariin.

Nimetön virkamieslähde presidentti Dmitri Medvedevin hallinnosta on vahvistanut uutistoimisto Reutersille, että Venäjä pyrkii nopeuttamaan Manasin vuokrasopimuksen päättymistä.

Lue myös:

Katso Mirja Sipisen raportti Moskovasta

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.