Kirgisiassa äänestetään tänään parlamenttivaaleissa

Keski-Aasialaisessa Kirgisiassa järjestetään tänään parlamenttivaalit. Kirgisiaa on tähän asti pidetty demokraattisimpana Keski-Aasian entisistä neuvostotasavalloista, mutta vahvimpia oppositiopuolueita ei tarkkailijoiden mukaan päästetty mukaan maan vaaleihin.

Krigisian keskusvaalikomissio on muun muassa estänyt vahvimpiin oppositiopuolueisiin kuuluvan Demokraattiseen liikkeen osallistumisen vaaleihin puoluelistalla. Puolueen johtaja Felix Kulov, entinen varapresidentti, joutui pyrkimään parlamenttiin henkilövaalipiiristä. Kulovin mukaan viranomaiset haluavat kaikin tavoin vaikeuttaa hänen toimintaansa.

Parlamenttipaikoista kilpailee noin 550 ehdokasta. Alun perin mukaan oli pyrkimässä 30 puoluetta, mutta keskusvaalikomissio hylkäsi tarjolla olleista puolueista enemmän kuin puolet.

Kiinaan rajoittuvassa Kirgisiassa on 4,9 miljoonaa asukasta. Heistä on kirgiisejä 62 prosenttia. venäläisiä ja uzbekkeja on kumpiakin 15 prosenttia.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.