Kiukkuiset mehiläiset hyökkäsivät kimppuun – nuori mies kuoli yli 1 000 pistoon

Yhdysvalloissa 23-vuotias mies on menehtynyt jouduttuaan vihaisen mehiläislauman hyökkäyksen kohteeksi Arizonassa.

Alex Bestler oli ollut patikoimassa ystävänsä kanssa mehiläisten hyökätessä. Viranomaisten mukaan Bestleria oli pistetty yli tuhat kertaa. Mies menehtyi pistoihin, kertoo CNN.

Useat ihmiset olivat yrittäneet auttaa Bestleria tämän maatessa maassa mehiläisten peittämänä. Kiukkuiset hyönteiset olivat kuitenkin ajaneet auttajat pakosalle.

Paikallinen poliisi pääsi lopulta Bestlerin apuun ajoneuvon avulla, jonka kyytiin hän sai poimittua miehen. Bestler oli ollut tässä vaiheessa yhä mehiläisten peittämä ja parvi oli jatkanut miehen jahtaamista.

Bestlerin ystävä oli onnistunut pakenemaan parvea ja suojautumaan siltä menemällä lähellä sijainneeseen wc-tilaan.

Bestlerin pelastaneen, alueella 16 vuotta työskennelleen poliisin mukaan kyseessä oli vakavin koskaan hänen näkemänsä mehiläishyökkäys. Myös poliisi joutui mehiläisten pistämäksi.

Hyökkäyspaikalla sijainneet kaksi patikointireittiä, parkkipaikka ja wc-tilat on suljettu, kunnes asiantuntijat löytävät ja tunnistavat hyökänneet mehiläiset.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.