Klaanikuva ihmetyttää USA:ssa – "Suomeen ei haluta tulla eikä sijoittaa"

Suomen maine on kärsinyt kovan kolauksen amerikkalaisten sidosryhmien keskuudessa, sanoo bisnesverkosto AmCham Finlandin toimitusjohtaja Kristiina Helenius.

– Yrityskumppanit Yhdysvalloissa näkevät Suomen taloudellisesti hiipuvana ja ulkomaalaisvastaisena maana.

Helenius sanoo, että kielteiset viestit Suomesta on pantu merkille erityisesti Suomeen kauppaa käyvissä yrityksissä ja perheissä, joissa toinen puoliso on amerikkalainen puoliso. Moni puoliso on kertonut, ettei hän halua enää tulla Suomeen.

– Oli puolison etninen tausta mikä tahansa, tietty kyllästymispiste on monella tullut vastaan. Minusta tuntuu tapaamisteni perusteella, että ilmapiirissä on tapahtunut merkittävä muutos. Moni on todennut, että jos vastaanotto Suomessa on tällainen, he eivät halua välttämättä olla missään tekemisissä tällaisen maan kanssa.

"Suomalaisten kannattaisi nähdä vaivaa"

Heleniuksen mukaan taustalla on usein perussuomalaisten liittäminen eurooppalaisiin oikeistolaisiin ja muukalaisvastaisiin puolueisiin. Vaikutuksensa on myös Suomen kehnolla taloustilanteella.

– Tärkeintä olisi, että Suomen talous lähtisi kasvuun. Tänne kuuluu Suomesta vain kurjistumisen kierrettä ja valitusta, ja se on kaikkein surkein yhdistelmä. Nyt tarvittaisiin iloisia ja tulevaisuuteen uskovia viestejä. Suomalaisten kannattaisi nyt nähdä erityistä vaivaa ja ottaa maahan tulevat ihmiset hyvin vastaan.

Helenius muistuttaa, että suomalaisten kanssa naimisissa olevat ja Suomen kanssa kauppaa käyvät yrittäjät ovat avainasemassa taloussuhteiden kehittämisessä.

– Negatiiviset Suomi-käsitykset vaikuttavat täällä lähinnä juuri tämän ryhmän keskuudessa. Se on tietenkin meille erittäin tärkeä ryhmä ja siksi kehitys huolestuttaa.

Kristiina Helenius pelkää, että into sijoittaa Suomeen on hiipumassa.

– Kun Suomen vetovoimatekijöitä ei muutenkaan kovin paljoa ole, hyvin nopeasti napsahtaa raksi päälle ja Suomi katoaa mahdollisten investointien listalta.

Tavalliset amerikkalaiset eivät juuri Suomesta puhu.

– En ole huomannut, että negatiivinen Suomi-kuva olisi täällä lyönyt läpi laajemmin. Ei kaduilla puhuta Suomen asioista, täällä ovat mielessä ihan muuta asiat. Tosin Lahdesta tullut klaanikuva sai paljon huomiota. Kuvan symboliikkaa välittyi amerikkalaisille vahvana. Moni on kysynyt minulta juuri sen kuvan perusteella, mitä ihmettä siellä Suomessa oikein tapahtuu, Kristiina Helenius sanoo.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.