Kolme klovnia kävi miehen kimppuun Ruotsissa

Mies joutui kolmen pellepukuun pukeutuneen henkilön pahoinpitelemäksi tänään aamulla Ruotsin Falköpingissä, kertoo ruotsalaislehti Aftonbladet.

Noin 20-vuotias mies joutui hyökkäyksen kohteeksi noin kuuden aikaan aamulla. Miestä haavoitettiin rikkinäisellä pullolla toiseen käteen.

– Tämä on hyvin valitettavaa. On vielä hieman epäselvää mitä tapahtui, emmekä tiedä vammoista enempää. Mies on ilmeisesti loukannut kätensä tämän kohtaamisen aikana. poliisin tiedottaja Jenny Widen kertoo lehdelle.

Kiinniottoja tapaukseen liittyen ei ole tehty. Viimeksi perjantaina poliisi tiedotti nuoren miehen joutuneen klovnin puukottamaksi Varbergin kunnassa Etelä-Ruotsissa.

Aftonbladetin mukaan Ruotsin poliisi on saanut viikonlopun aikana useita ilmoituksia klovnipukuisista henkilöistä. Maailmassa on raportoitu niin ikään viime aikoina ohikulkijoita pelottelevista klovneista, joista osa on myös hyökännyt ihmisten kimppuun.

– Tämä on kamalaa. Olemme saaneet paljon hälytyksiä pelästyneiltä ihmisiltä. Lapset ja vanhemmat ovat soittaneet meille ja kertoneet olevansa peloissaan. Tämä on hyvin valitettavaa, Widen sanoo.

Aftonbladetin mukaan viimeksi eilen lauantaina Länsi-Götanmaan Tibrossa klovnipukuinen ja veitsellä aseistautunut henkilö oli jahdannut ihmisiä kadulla. Myös Länsi-Götanmaalla sijaitsevassa Skarassa 8-vuotias pelästyi avatessaan oven tuntemattomalle miehelle, joka oli pukeutunut pellepukuun. 

Ennen Ruotsin tapauksia klovnihavainnot ovat lietsoneet paniikkia Yhdysvalloissa, Australiassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.