Kolme kuoli joukkotappelussa hautausmaalla Moskovassa

Moskovassa kolme ihmistä kuoli lauantaina hautausmaalla tapahtuneessa joukkotappelussa. Lisäksi sairaalahoitoon vietiin 23 ihmistä. Heistä neljän vammat ovat vakavia.  

Viranomaisten mukaan rähinään, jossa käytettiin myös tuliaseita, osallistui satoja miehiä. Mediatietojen mukaan väkivaltaisuudet leimahtivat pohjoiskaukasialaisten ja keskiaasialaistaustaisten ryhmien välillä. Poliisi pidätti paikan päältä 90 henkilöä.   

Tadzhikistanilaisen siirtotyöläisryhmän edustajan mukaan tilanne alkoi, kun järjestäytyneen rikollisjengin jäseniä tuli vaatimaan vuosia Venäjällä työskennelleiltä tadzhikistanilaisilta viidesosaa heidän palkastaan ja nämä kieltäytyivät maksamasta.  

Venäjän sisäministeriö puolestaan ilmoitti, että tappelun taustalla oli ilmeisesti kiista siitä, kenellä on oikeus työskennellä hautausmaalla.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.