Kolme neljäsosaa Euroopan ilmatilasta avoinna

Kolme neljäsosaa Euroopan ilmatilasta on avoinna tällä hetkellä, kertoo maanosan ilmatilan turvallisuutta valvova Eurocontrol-laitos.

- Liki 75 prosenttia mantereesta on vapaa kaikista rajoituksista, Eurocontrol tiedottaa.

Islannin tulivuorenpurkauksesta johtuvat lentorajoitukset vaihtelevat maittain, ja tilanne muuttuu koko ajan.

llalla lennot olivat sallittuja 19 maassa ja Balkanilla. Lennonjohdot eivät sallineet illalla lentoja alemmassa ilmatilassa Britanniassa, Irlannissa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa eivätkä Latviassa. Pohjois-Ranskassa ja Saksassa sallittiin lentoja tiukoin poikkeusluvin.

Yli 6 000 metrin korkeudessa tapahtuvia lentoja ei rajoitettu illalla Eurocontrolin mukaan muualla kuin Suomessa.

Eurocontrolin mukaan tiistaina lennettiin arviolta 13 000 lentoa, kun tavallisesti lentoja olisi ollut 28 000.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.