Kolme oppilasta kuoli: Miksi opettaja vei lapset suljettuun rinteeseen?

Lyonilaisen Saint-Exupéry -lukion edustalle on virrannut kukkia ja muistoesineitä keskiviikkoillasta lähtien.

Koulun oppilaat vanhempineen ovat järkyttyneitä: iloiseksi tarkoitettu vuosittainen laskettelumatka  oli muuttunut painajaiseksi. Thelma ja Léo, kaksi urheilupainotteisen lukioluokan oppilasta, eivät enää palaakaan reissustaan takaisin.

– Minusta tuntuu kuin pommi olisi räjähtänyt lähellämme, kertoi yksi äiti Le Monden haastattelussa. Hänen poikansa oli perunut keskiviikon hiihtoreissun viime hetkellä kipujen takia.

Onnettomuus tapahtui Les Deux Alpes-hiihtokeskuksen mustassa rinteessä, joka oli ollut suljettuna kauden alusta alkaen. Lumimassa oli lähtenyt vyörymään 2800 metrin korkeudesta rännimäistä Bellecombe-rinnettä alas, eikä pakotietä ollut.  Mäessä, noin 400 metrin päässä alapuolella oli tuolloin kymmenhenkinen lukiolaisryhmä, heidän opettajansa sekä yksi ukrainalainen turisti. 

Laskijoista kolme menehtyi

Le Monden tietolähteiden mukaan lukiolaisten keskiviikkoiseen laskujoukkoon oli valikoitunut taidoiltaan porukan parhaimmistoa. Loput jättivät laskupäivän väliin, kuten myös toinen mukana matkalla olleista opettajista.  

Kielletty rinne oli mitä ilmeisimmin jo entuudestaan tuttu.

– Ryhmä oli jo laskenut kyseistä mustaa rinnettä aikaisemmin viikolla ja halusi takaisin, yksi Le Monden haastattelemista vanhemmista kertoi.

Vyöryssä menehtyi kolme laskijaa. Pelastustyöntekijöiden löytämä 16-vuotias tyttö oli kuollut sydämenpysähdykseen. Toinen lukiolaisuhri menehtyi sairaalassa, jonne hänet tuotiin tajuttomana. Kolmas uhri oli ukrainalainen laskija, joka ei ollut kouluryhmän jäsen. Myös koululaisia johtanut liikunnanopettaja loukkaantui vakavasti ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Hänen terveydentilastaan ei vielä ole annettu tarkempaa tietoa.

Onnettomuus on herättänyt kysymyksiä?

– Kuinka joku voi kuvitella vievänsä lapset rajun lumisateen jälkeen rinteeseen, joka on suljettu? nuoriso- ja opetusministeri Patrick Kanner kysyi Europe 1- kanavan haastattelussa onnettomuuden jälkeen.

Koululaisryhmä näyttikin olleen mäessä varsin varomattomasti. Météo France oli arvioinut vyöryriskin keskiviikkona tasolle 3/5, mitä pidetään merkittävänä. Mustaan, suljettuun rinteeseen menneellä joukolla ei myöskään ollut mukanaan lumivyöryvarusteita, kuten tarvittavia vastaanottimia.

Lisäksi vaara-alueella laskettiin ilmeisesti suurena ryhmänä, eikä yksitellen, kuten vyöryalueella tulisi tehdä. Muuten lumivyöry saattaa käynnistyä. 

BMFTV-kanavan haastattelema laskettelija Ryan oli ollut kyseisessä rinteessä vain muutamia tunteja ennen lumivyöryä. Myös hän tiesi, että rinne oli suljettu, mutta noudattanut kieltoa.

– Ajattelimme, että lumi oli vasta satanut, eikä ollut vielä ehtinyt painua kasaan. Se ei ollut vielä kiinteää.

Matkalla olleet oppilaat palasivat Lyoniin torstain vastaisena yönä. Onnettomuuden tutkinta on aloitettu.


Lähteet: Le Monde, BMFTV, Le Parisien, France Bleu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.