Kolumni: Hyvän sään EU ja sen dramaattiset virheet

Euroopan unioni on erinomaisella säällä erinomainen yhteenliittymä. Mutta kun myrsky iskee, nuotipiirin yhteishenki hiipuu olemattomaksi.

Lista on tietysti häkellyttävän hieno. Ennen niin sotaisa ja jakautunut maanosa on yhdistetty. On synnytetty yhteinen valuutta. Pääomat ja ihmiset on saatu liikkumaan vapaasti ja vaivattomasti.

Miksi tämä saavutusten kavalkadi ei häikäise Euroopan kansallismielisiä populisteja? Ovatko he parantumattomia tomppeleita, jotka eivät ymmärrä omaa eivätkä varsinkaan muiden parasta?

Jein, ja und nein, eli kyllä ja ei, sanoo saksalainen.

Euroopan "persut" ovat sikäli ääliöitä, että heidän tarjoamansa vaihtoehto nykyiselle EU:lle ei taatusti ole parempi. Mutta maanosamme monenkirjavien "soinilaisten" uhittelussa on myös tietty tolkkunsa.

Euro ja Schengen – uhkia vai siunauksia?

EU:n kaikkien aikojen "kärkihankkeet" eli euro ja rajavalvonnan poistava Schengenin sopimus valmisteltiin ja rakennettiin taannoin luvattoman huonosti. Tätä tuskin kukaan täysijärkinen kiistää.

Molemmat ovat myrskyn iskiessä EU:lle ja sen kansalaisille melkeinpä enemmän uhka kuin siunaus. Juuri tästä syystä viime vuosikymmenten EU-myönteinen eliitti niin Brysselissä kuin myös jäsenmaissa saa syyttää itseään populistien nousukiidosta.

Yhteisvaluutta toimii huonosti, koska valuutta-alueen mailla on liian vähän yhteistä. Tätä ei nähty tai ei haluttu nähdä, kun rahaliittoa luotiin. Euroalueen velkakriisi ja jäsenmaiden talousongelmat ovat paljastaneet, miten maholla perustalla euro lepää.

Valuvikojen korjaaminen jälkikäteen kriisien keskellä on ylivoimaisen vaikeaa. Mitä huonommin menee, sen vähemmän jäsenmailla on yhteistä tahtoa.

Schengenin sopimus teki Euroopasta paratiisin. Kiistatta. Myös tätä sopimusta sorvattessa yhteinen tahto kuitenkin hiipui ratkaisevalla hetkellä.

Päävastuu alueen ulkorajojen valvonnasta jätettiin ulkokehän maille. Tästä virheestä maksetaan nyt kallista hintaa, kun maailman eri kriisialueilta tuleva historiallinen pakolaisaalto ravistelee Eurooppaa.

Eikä Schengen-virheen korjaaminen suju yhtään sen paremmin kuin rahaliiton paikkailu. Kiistely 160 000 turvapaikanhakijaa koskevista kiintiöistä on säälittävää, kun samaan aikaan pieneen Sloveniaan vyöryy muutamassa päivässä kymmeniä tuhansia pakolaisia.

Tuomiopäivän ennustajat ovat varmoja, että euron kanssa tehdyt virheet murentavat hitaasti mutta varmasti rahaliiton ja lopulta koko EU:n. Slovenian pääministerin Miro Cerarin mielestä unioni voi hajota, jos pakolaiskriisiä ei saada torsoksi räätälöidyllä Schengen-alueella hallintaan.

Toistaiseksi nämä synkät profetiat eivät ole toteutuneet. Viimeisimmällä hädän hetkellä EU-johtajat ovat aina löytäneet pienimmän yhteisen nimittäjän ja sorvanneet sen varaan siimanohuen kompromissin.

Käytännössä todella isot ja merkittävät asiat eivät ole enää pitkään aikaan edenneet kunnolla, mutta pahimmat katastrofit on vältetty.

Ehkä pitää ajatella EU-partiolaisten tapaan positiivisesti ja nähdä tämä sekä saavutuksena että voimavarana. Kompromissikone on yskinyt elintärkeitä minimiratkaisuja juuri silloin, kun Euroopan taivaalle on kasaantunut synkkiä myrskypilviä.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.