Komentaja Iltalehdelle: Sukellusveneiden sijainnit Suomen aluevesillä tiedossa

Komentaja evp. Jyrki Bernerin mukaan Suomi ei ole ollut välttämättä halukas kertomaan omista sukellusvenehavainnoistaan julkisuudessa.

Bernerin mukaan vedenalaisesta toiminnasta Suomen aluevesillä on ollut havaintoja erityisesti 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa.

Vaikka aluerikkomuksista ei välttämättä tiedoteta, niin niistä kerätään kuitekin tietoa operatiivista suunnittelua varten.

- Jos me tiedämme missä sukellusveneitä on esiintynyt, niin silloin me aivan varmasti kriisin aikana tai sen uhatessa suojaudumme asianmukaisin keinoin, toteaa Berner Iltalehdelle.

Bernerin mukaan merivoimat tietää kohtalaisen tarkkaan, missä vieraiden valtioiden sukellusveneet käyvät harjoittelemassa Suomen aluevesillä. 

Iltalehden lähteen mukaan Itämerellä liikkuvat sukellusveneet syyllistyvät Suomen aluevesillä säännöllisesti aluerikkomuksiin. Berner ei kuienkaan allekirjoita väitettä sen osalta, että aluevesirikkomukset olisivat jatkuvia. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.