Kommentti: Lännen reaktio kertoo enemmän kuin Putinin poissaolo

"Ilman huhuja elämä olisi tylsää." Näin kommentoi presidentti Putin pitkää poissaoloaan julkisuudesta, joka on nostattanut epäilyjä terveysongelmista, perheenlisäyksestä tai poliittisesta vehkeilystä.

SIlti Putinin poissaoloa ei voi kuitata pelkästään vitsiksi tai mediatempuksi.

Juuri ulkomaailman reaktio Venäjän johtajan poissaoloon kertoo enemmän kuin poissaolo itse.

Se kertoo, että lännessä on jouduttu palaamaan Neuvostoliiton ajoilta tuttuun kremnologian aikakauteen. Sekä Venäjän oma eliitti ja oppositio että länsimaat ovat jatkuvasti varpaillaan Venäjän johdon edessä ja arvailevat mitä Kremlissä tapahtuu.

Todellista tietoa tihkuu vähän, ja vaihtoehdot vauvansaannista syöpään tai sotatoimiin ovat äärimmäisen kaukana toisistaan. Vitsikäs kommentointi viestii myös siitä, että ulkomaailman oli kenties tarkoituskin vähän hermostua.

 

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.