Kommentti: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!

Saavuin juuri Kreikasta. Maasta, joka monen suomalaisen mielestä on laiska, saamaton ja holtiton. Voisin kertoa tähän vaikkapa kreikkalaisvitsin, mutta en halua.

Viime päivät olen kierrellyt Ateenaa kamerani ja tulkkini kanssa, seurannut kreikkalaisten loputtomia mielenilmauksia ja kysellyt ihmisten tuntoja. TV-toimittajalla on aina omat haasteensa saada ihmiset puhumaan kameran edessä, mutta tällä kertaa suurimmat haasteet eivät suinkaan liittyneet kuvauskalustooni vaan kansalaisuuteeni.

Pohjoinen Suomi on nyt monen kreikkalaisen mielestä kylmä piiskuri, ja osa kreikkalaisista on todella vihaisia. Viha on silloin helppo purkaa vaikkapa yksittäiseen toimittajaan.

– Ai, olet suomalainen. Siinä tapauksessa minulla ei ole sinulle mitään painokelvollista sanottavaa, tiuskaisi eräskin rouva pankkiautomaatin jonossa ja paineli tiehensä.

Pohjoinen Suomi on nyt monen kreikkalaisen mielestä kylmä piiskuri, ja osa kreikkalaisista on todella vihaisia.

Eikä tämä ollut tuon aamupäivän aikana ensimmäinen moinen reaktio, vihaisin kylläkin.

Rouvan häivyttyä kreikkalainen tulkkini pahoitteli tapahtunutta ja leikkimielisesti vitsaili, josko voisin seuraavan haastateltavan kohdalla leikkiä olevani ruotsalainen. Virolaisenakin olisi hänen mielestään helpompaa lähestyä ihmisiä. Nauroimme molemmat hänen heitolleen ja jatkoimme töitä hiki niskassa, tai ainakin minä kamerareppuineni, sillä eihän suomalainen ole tottunut työskentelemään yli kolmenkympin helteessä.

Mutta niin kylmä suomalainen en sentään ole, että unohtaisin kreikkalaisen rouvan. Itse asiassa haluaisin kiittää häntä siitä, miten hän muistutti minua jostain tärkeästä.

Rouva ajatteli juuri niin kuin moni suomalainen ajattelee, stereotypisesti syyttäen: "Joo, ne kreikkalaiset. Jättävät veronsa maksamatta ja odottelevat vain meiltä kolmatta apupakettia." Kuulostaa varmasti tutulta.

Tuohtunut rouva kiirehti sen verran kovaa vauhtia eteenpäin, etten ehtinyt suutani avata. Siispä avaan sen nyt.

Solvaaminen puolin ja toisin ei ratkaise mitään. Me suomalaisina voisimme kreikkalaisvitsejä vääntäessämme edes yrittää ymmärtää, miten siinä maassa on jo leikattu ja säästetty useita vuosia. En väitä, etteikö se ole tarpeen ja etteikö Kreikassa ole sössitty pahemman kerran, mutta ymmärrän täysin, miksi kansaa väsyttää ja raivostuttaa. Meidän suomalaisten säästötalkoisiin verrattuna kreikkalaiset ovat nyt työleirillä.

Ja tähän työleiriin kun vielä lisää vaikkapa Välimereltä Kreikkaan rantautuvien pakolaisten määrän, voisimme mekin hiljalleen muistella, mitä solidaarisuus on. Jos valtiona emme siihen suoralta kädeltä pysty, niin ehkä sitten ihmisinä.

Minusta Suomi voisi nyt hieman lämmetä.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.