Kommentti: Mistä EU saisi oman Obaman?

Barack Obamassa henkilöityy kaikki, mikä EU:sta puuttuu.

Obama piti lauantai-iltana todennäköisesti viimeisen presidentillisen puheensa Euroopassa. Minulla oli harvinainen tilaisuus seurata maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen esiintymistä livenä ja lähietäisyydeltä.

Obaman jäähyväispuhe oli kuin esiintymistaidon oppikirjasta. Puheessa oli paljon asiaa, mutta ennen kaikkea se pyrki koskettamaan kuulijoitaan - ja onnistui. Onnistumisen avainsana on tunne.

Obama aloitti puhumalla pitkään Dallasin iskusta ja ilmaisi surua ja vihaa. Hän sanoi ymmärtävänsä kuinka raivoissaan amerikkalaiset ovat sekä iskusta että sen taustalla olevasta yhteiskunnan eriarvoisuudesta.

Seuraavaksi hän siirtyi Natoon ja kiitti sotilasliiton jäseniä yhtenäisyydestä ja yhteistyöstä. "Yhdysvallat on Euroopan tukena hyvinä ja huonoina päivinä", Obama julisti lähes papilliseen sävyyn.

Muistellessaan kauttaan ja pohtiessaan poliittista perintöään hän siirtyi ihmisoikeuksiin ja siihen, kuinka tärkeää Yhdysvaltain vähemmistöille on nähdä vähemmistöjä edustava presidentti Valkoisessa talossa. Silti on vielä paljon tehtävää.

– Yhden Barack Obaman valinta ei vielä tarkoita että kaikki on hyvin, Obama sanoi.

Puheen lomaan mahtui myös pieniä kevennyksiä. Naapurisalista kuuluvat aplodit saivat Obaman vitsailemaan. "Hei, en lopettanut vielä, " hän naurahti kesken vakavan puheenvuoronsa ja sai omassa salissa olevan yleisön hörähtämään - minkä jälkeen Obama kuitenkin välittömästi vakavoitui ja jatkoi puhettaan.

Useissa tilanteissa nähtiin myös sosiaalisen pelisilmän osoituksia. Kun amerikkalainen toimittaja yritti kysyä Clintonin vaalikampanjasta, Obama virnisti ja kysyi:

– Oletko nyt ihan varma että haluat kysyä tuota, vaikka tiedät itsekin etten vastaa siihen kuitenkaan? Tämä kun on aika harvinainen tilaisuus...

Ja toimittaja vaihtoi kysymyksen lennosta. Joku toinen valtionpäämies olisi vastannut hankalaan kysymykseen jotakin töykeää ja ympäripyöreää ja ottanut seuraavan kysyjän. Obama onnistui ohittamaan itselleen ikävän kysymyksen ja silti vaikuttamaan sympaattiselta.

Poliitikkojen tiedotustilaisuuksissa ei ole todellakaan tapana osoittaa suosiota, mutta kun Obama oli puheensa päättänyt, suuri osa yleisössä antoi innoissaan spontaanit aplodit - ja lopetti nolostuneena välittömästi.

Obaman esiintymisessä on kaikki mitä EU-johdossa ei ole. Kuka taputtaisi tohkeissaan Jean-Claude Junckerille, Martin Schulzille tai Donald Tuskille? EU:sta löytyy varmasti osaamista, sivistystä ja hyvää käytötstä, mutta missä on tunne, karisma ja henkilökohtaisuus?

Obaman vierailu alleviivasi EU:n keskeistä ongelmaa. Se on järjen liitto, ei tunteen. Kukaan ei koe EU:ta täysin omakseen, sen johtoportaasta puhumattakaan. Pienikin ristiriita kansallistunteen ja EU:n järjenpuhumisen välillä johtaa kansallistunteen voittoon. Se on karvaasti nähty.

EU-johdon kiihkeimmät myönteiset tunteenilmaisut ovat poskisuudelmia. Britannian EU-eroa vastaan taisteltiin kuivalla ironialla. Se ei auttanut.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.