Kommentti: Törky-Trump ja Tic Tacit pysyvät mukana taistossa, mutta voittaakseen hän tarvitsee naisia

Yöllisen tv-väittelyn tiedettiin olevan likainen, mutta jo tunti ennen lähetyksen alkua tunnelma meni synkäksi.

Omien naisia halventavien kommenttien anteeksipyyntö ei riittänyt Donald Trumpilla, vaan hän kutsui joukon reporttereita kokoushuoneeseen. Huoneessa hän odotti pöydän takana ja vieressä istui neljä naista. Naiset eivät olleet ketä tahansa vaan samat, jotka ovat muun muassa syyttäneet Bill Clintonia seksuaalisesta häirinnästä. Trump esiintyi naisten asianajajana ja toki he istuivat debatin alkaessa väittelyn katsomossa.

Yön väittelystä Trump todisti, ettei hän ole luovuttaja. Hän on luvannut jatkaa taistelua, mutta maine naisia Tic Tacin voimalla alapäästä kourivana kiinteistökauppiaana ei kanna Valkoiseen taloon asti. Trump tarvitsi kipeästi taikatempun kohun korjaamiseksi ja hän yrittikin löytää sen Billin naissotkuista.


Törkypuheaiheella on väliä tasa-arvon lisäksi siksi, että Yhdysvaltain asukkaista noin puolet on naisia. Vaaleissa kilpaillaan äänistä, minkä vuoksi on hankala hahmottaa sitä logiikkaa, että Trump koki väittelyssä voivansa väheksyä ”pukuhuonekeskusteluitaan”. Yksi väittelyn yleisön kovimmat naurut kuuluivatkin, kun Trump kutsui itseään ”herrasmieheksi” tarjoamalla Clintonille ensimmäisen puheenvuoron yhteen kysymyksistä.

"Yksi selitys on, ettei Tic Tac -mies hillitse itseään – ja se voisi olla vaarallista"

Trumpin ydinkannattajiin Trumpin esiintyminen varmasti toimi. Hän sai haastettua Clintonia jälleen kerran sähköpostikohusta eivätkä törkypuheet haittaa kaikkia hänen naiskannattajiaan. Trump oli vahvoilla, kun hän korosti Clintonin pitkää poliittisista uraa ja kuinka maassa on silti ongelmia. Washingtonin poliitikkoihin kyllästyneille amerikkalaisille se varmasti toimi.

Mutta Trumpin kannatus on mielipidemittauksissa sen verran Clintonia jäljessä, että hän tarvitsee suuremman ydinjoukon. Erityisesti Trumpin kannatus laahaa naisten keskuudessa ja väittelyn vähättelyt tuskin tuovat lisäkannatusta. Republikaanit ovat yksi toisensa perään vetäytyneet Trumpin tukijajoukoista ja vaarana Trumpin kannalta on, että puolue laittaa rahahanat kiinni.


Tämän kaiken vuoksi kysymyksiä herättää, miksi Trump oli niin harkitsematon, että hyökkäsi Clintonia vastaan hänen aviomiehensä syrjähypyillä ja uhkasi viskata vastaehdokkaansa vankilaan. Yksi selitys voisi olla, ettei Tic Tac -mies oikeasti hillitse itseään yhtään, ja se voisi olla vaarallista se.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.