Kommentti: Voimatkat - mennyttä Ruotsi-kuvaa

Muutama vuosikymmen sitten laivaliikenne Vaasasta Uumajaan ja Sundsvalliin oli vilkasta. Satamassa odotti Hamster-market. Sieltä haettiin siisteihin pahvilaatikoihin pakattua Oivariinin tyyppistä Bregott-levitettä ja mausteita.

Lisäksi laivoilla oli TaxFree. Risteily Uumajaan oli usein osa viikonloppujen ohjelmaa. Samoin ruotsalaiset kävivät pakettimatkoilla Vaasassa.

Kotimaan laskettelurinteet jäivät varsin tuntemattomiksi. Åre ja Hemavan olivat lähempänä.

Ruotsi tuli tutuksi paitsi matkojen myös opiskelun kautta. Vaasasta lähdettiin opiskelemaan usein Uumajaan ja Tukholmaan.

Pääkaupungin sijaan vaateostokset tehtiin Ruotsissa, koska siellä oli ”HenkkaMaukka”. Ensimmäisen opiskelija-asunnon keittiötarvikkeet tulivat Sundsvallin Ikeasta.

Oppia ja jobbia

Ruotsista on ollut meille Länsi-Suomen kasvateille paljon iloa. Opiskelu Uumajassa auttoi yli yhden ylimääräisen välivuoden. Ruotsi myös työllisti.

Norrköpingin Vildmarkshotelletiin palkattiin taannoin innokas ja kokematon suomalainen ”konferenskaffevärdinna” , joka oli päättänyt lukion jälkeen kiertää ”maailmaa”. Sama henkilö pääsi myös valvomaan uima-allasaluetta.

Ruotsi otti vastaan paremmin kuin Yhdysvallat. USA:ssa perusamerikkalainen epäilee ulkomailta tulevia, tästäkin on kokemusta. Thaimaassa hymyjen taakse puolestaan kätkeytyi puhdasta laskelmointia.

Turhaa puhetta?

Kävin ihan hiljattain keskustelun erään suomalaisen vuorineuvoksen kanssa, joka viettää eläkkeelle jäätyään paljon aikaa Ruotsissa. Hän on Kekkosen ajan ja tavan kasvatteja. Hänen mielestään Suomesta puuttuu nyt  vaikeina aikoina Ruotsin tyyppinen johtajuus.

Samalla hän tiivisti Ruotsin vaalit: puolueet lupaavat  yleensä asioita, jotka ne pystyvät toteuttamaan. Jos isot ratkaisut ovat vaikeita, ne toteutetaan siitä huolimatta. Seuraavissa vaaleissa sitten katsotaan miten maa makaa ja oliko ratkaisu valtaosalle väestöä kuitenkaan niin epämieluinen.

Onko mielikuvamme siitä, että Ruotsissa vain ”diskuteerataan” eikä päätetä, myytti? Näyttää nimittäin siltä, että ”turhista” keskusteluista  huolimatta Ruotsi on usein askeleen edellä. Ruotsalaisten tarttuvat yksinkertaisesti meitä nopeammin tilaisuuksiin.

Onneksi on Pisa-tutkimus ja keihäänheitto.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.