Koskettava kuvareportaasi tulee iholle: Näin pakolaislapset nukkuvat

Ruotsalaissanomalehti Aftonbladet on julkaissut koskettavan kuvareportaasin, jonka se on toteuttanut yhteistyössä palkitun valokuvaajan Magnus Wennmanin ja valokuvataiteen museon kanssa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tueksi.

Koko kuvareportaasi löytyy täältä.

Wennmanin kuvareportaasi käsittelee pakolaislapsia pakomatkallaan.

Kuvattavat lapset näyttivät, missä ja miten he nukkuvat. Peti voi olla pelkkää heinää tai ohut täkki savisen maan päällä ja pieni viltti peittona. 

Yli kaksi miljoonaa lasta on joutunut jättämään kotinsa Syyrian viisivuotisen sodan aikana. 

Wennmanin kuvaamat pakolaislapset kertovat kuvien yhteydessä taustoistaan. Yksi ikävöi omaa sänkyään toinen nukkeaan, jolla oli tummat silmät. 

Wennman on jakanut osan kuvistaan myös hänen Instagram-tilillään.

Metsässä täkin päällä makaava tyttö on 5-vuotias Lamar. Kuva on otettu Horgosista Serbian ja Unkarin rajalta. Lamar ikävöi nukkejaan, leikkijunaa ja palloja. Nämä ovat myös asioita, jotka Lamar ottaa esiin, kun koti tulee puheeksi.

Pommit tuhosivat Lamarin perheen kodin Baghdadissa. Perhe oli iskun aikaan onneksi ruokaostoksilla.

Kun ei ollut enää kotia, ainoa vaihtoehto oli lähteä. Toisella yrittämällä perheen onnistui ylittää Välimeri Turkista käsin pienellä, kiikkerällä kumiveneellä. Nyt viisivuotias Lamar makaa ohuen viltin alla metsässä, peloissaan, kylmissään ja surullisena, reportaasin tekstiosiossa kerrotaan.

Yksivuotias Sham torkkuu äitinsä sylissä niin ikään Horgosissa Serbian ja Unkarin rajalla. Parin askelman päässä olisi Eurooppa, mutta nyt välissä on korkea verkkoaita. Sham ja hänen äitinsä tulivat hieman liian myöhään, sillä vain päivää aiemmin Unkari päästi vielä turvapaikanhakijoita rajan yli, kuvan tekstiosassa sanotaan.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.