Köyhyys iskee maahanmuuttajiin Ruotsissa

Tuloerot kasvoivat Ruotsissa viime vuosikymmenellä, kertoo Sosiaalihallituksen tuore raportti.

Juopa syveni vuosina 2000-2007, koska hyvätuloiset saivat aiempaa suurempia palkankorotuksia.

Samaan aikaan köyhyysrajan alapuolella elävien osuus koko väestöstä pienentyi. Osuus laski 11 prosentista viiteen vuosina 1997-2007.

Köyhyys uhkaa Ruotsissa ennen kaikkea nuorisoa, yksinhuoltajaäitejä ja maahanmuuttajia. Pitkäaikainen köyhyys on vähentynyt, mutta se kohdistuu aiempaa enemmän maahanmuuttajiin.

Sosiaaliapua vuosia saaneista yli 60 prosenttia on syntynyt ulkomailla.

Lisäksi työttömyys vaivaa ennen kaikkea nuorisoa. Ruotsalaisnuorten joukossa työttömyys on kolme kertaa yleisempää kuin keski-ikäisten keskuudessa.

(MTV3 - STT - TT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.