Kreikan pelastustyöt yhä käynnissä

Kreikan tiistaisen maanjäristyksen kuolonuhrien määrä on Kreikan viranomaisten mukaan noussut jo 83:een. Eloonjääneiden etsintä Ateenan maanjäristysalueella on jatkunut tänään ja pelastustyöntekijät löysivät yön aikana elossa kaksi ihmistä. Heistä toinen oli 11-vuotias poika, joka kaivettiin esiin sortuneen asuintalon raunioista, ja toinen tehdasrakennuksen raunioihin jäänyt nuori nainen.

Kaikkiaan sortuneiden rakennusten alta on pelastettu toistasataa ihmistä, mutta kateissa on yhä 45 ihmistä.
Loukkaantuneita arvellaan olevan noin 2000.

Maa vavahteli Egeanmeren itäosassa Turkin rannikon tuntumassa myös tänään. Noin 4,9 richterin järistyksen ei tiedetä aiheuttaneen merkittäviä vahinkoja.
(STT-DPA-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.