Mainos

Kreikan ykkösministerit jäävät pois EU-kokouksesta

Kreikan pääministeri ja valtiovarainministeri jäävät terveyssyistä pois EU:n loppuviikon huippukokouksesta.

Pääministeri Antonis Samaras on ilmoittanut, ettei hän voi matkustaa eilen tehdyn silmäleikkauksen vuoksi. Tuleva valtiovarainministeri Vassilis Rapanos joutui puolestaan sairaalaan vatsakipujen ja huimauksen takia perjantaina juuri ennen virkavalan vannomista. Hän oli hoidossa edelleen tänään.

Heidän sijastaan Brysseliin lähtevät ulkoministeri Dimitris Avramopoulos ja väistyvä valtiovarainministeri Giorgios Zanias. Kreikka hakee torstaina ja perjantaina pidettävässä kokouksessa helpotuksia säästöohjelmaan.

Kreikan uusi hallitus haluaa leikata veroja, jäädyttää julkisen sektorin irtisanomiset ja lisätä tukea köyhille. Hallitus toivoo myös ainakin kahta vuotta lisää aikaa pienentää budjettivajetta.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.