Kreikka uhataan sulkea väliaikaisesti Schengenin ulkopuolelle

EU-maat yrittävät painostaa Kreikkaa yhteistyöhön pakolaiskriisissä uhkaamalla sulkea maan väliaikaisesti Schengenin ulkopuolelle. Asia on noussut esiin virkamiestason neuvotteluissa Brysselissä.

Syynä on kasvava turhautuminen siihen, että Kreikka ei suostu yhteistyöhön pakolaispolitiikassa.  

– Puheenvuoroissa on sanottu, että teillä on muutama päivä aikaa harkita (yhteistyötä), ja jos ei se toimi, sitten ryhdytään muihin toimenpiteisiin, sanoo EU-maiden neuvotteluissa mukana ollut virkamies.

Virallista ehdotusta Kreikan Schengen-erosta ei ole tehty, eivätkä Schengenin säännöt edes tunne mekanismia jäsenmaan väliaikaisesta erottamisesta. EU-maat voivat kuitenkin päätyä komission ehdotuksesta palauttamaan sisärajatarkastukset tietyille rajaosuuksille, mikä voisi käytännössä johtaa jonkun maan sulkemiseen Schengenin ulkopuolelle.

Saksa ja Itävalta ovat etunenässä ajamassa tiukkaa linjaa Kreikkaa kohtaan. Suomi ei ole muodostanut kantaansa Kreikan asemaan Schengenissä, mutta hallitus on Saksan tavoin peräänkuuluttanut Kreikan vastuuta ulkorajojen valvonnasta.

Kreikalta vaaditaan parempaa kontrollia pohjoisessa Makedonian vastaisella rajalla, mutta Kreikka ei halua pidättää siirtolaisia maassa. Kreikkaan on saapunut tänä vuonna yli 700000 siirtolaista, joista valtaosa on jatkanut matkaa maan rajojen yli.

Kreikka on toistuvasti kieltäytynyt pyytämästä EU-kumppaneilta apua rajavalvontaan ja turvapaikanhakijoiden rekisteröintiin.

Schengen-sääntöjen mukaan ulkorajamailla on vastuu rajavalvonnasta, mutta muut jäsenmaat voivat tarvittaessa tulla apuun EU:n rajavalvontavirasto Frontexin kautta. EU-maat voivat tarjota lisää rajavalvojia ja kalustotukea, mutta avun tarpeessa olevan maan on pyydettävä sitä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.