Kreikkaa pelastavalla Saksalla osa kansalaisista köyhyyskierteessä

Euroopan talouden jättiläiseltä Saksalta vaaditaan lisää rahaa euron pelastamiseen. Samaan aikaan maan suurin osavaltio Nordrhein-Westfalen on pahassa köyhyyskierteessä.

Monissa kaupungeissa raskas teollisuus on hävinnyt, velkatakka kasvaa ja joka kolmas lapsi elää köyhyysrajan alapuolella.

Esimerkiksi vanhasta teräsmetropolista on tullut Ruhrin alueen kuihtumisen symboli. Työttömyysprosentti on Kreikan ja Espanjan tasoa.

Myös vauraassa Saksassa eikä pelkästään entisessä DDR:ssä on siis kasvamassa menetetty sukupolvi. Työttömän yksinhuoltajaisän mukaan nuorten on täällä yhä vaikeampi päästä pois köyhyyskierteestä.

— Sinut ajetaan ghettoon. Kun sitten joskus haet jotain paikkaa työnantajan tarvitsee vain katsoa Googlesta, missä asut. Nämä kadut, joissa työttömät asuvat, ovat kaikkien tiedossa. Ja niin saat taas leiman otsaasi, kertoo yksinhuoltaja Wolfgang Jacobs.

Avokätisemmästä sosiaalituesta teollisuuden alasajosta jo vuosia kärsineellä alueella on turha haaveilla. Täkäläisillä kunnilla on noin 57 miljardia euroa velkaa ja osavaltiolla yli 170 miljardia.

— Joillain kaupungeilla on niin paljon velkaa, että pelkästään korko- ja lyhennysmenot rajoittavat budjettia ja toimintamahdollisuuksia, kertoo ekonomisti Thilo Schaefer IW-taloustutkimuslaitos.

Autioituvien kortteleiden purkaminen on monille kaupungeille yksi viimeisistä keinoista leikata menoja.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.