Kreikkalaislähde: Britannia-sopu edellyttää, että EU-maiden rajojen pitämistä auki

Kreikka ei hyväksy Britannia-sopimusta, elleivät EU-maat lupaa pitää rajojaan auki maaliskuun alkuun saakka, sanoo Kreikan hallituslähde uutistoimisto AFP:lle.

Kreikan pelkona on, että EU-maat pyrkivät sulkemaan rajatarkastuksilla Balkanin reitin, jolloin Turkista tulevat pakolaiset jäisivät Kreikan vastuulle. Itäisen Keski-Euroopan maat ovat liputtaneet viime aikoina kyseisen suunnitelman puolesta.

Turhautuminen Kreikkaa kohtaan kasvaa, koska maan rajat vuotavat pahasti edelleen. Tilanne repii EU-maiden yhtenäisyyttä. Itävalta ilmoitti äskettäin ottavansa vastedes vastaan vain 80 turvapaikkahakemusta päivässä.

Saksa ja EU-komissio hermostuivat päätöksestä, jota he pitävät EU-lainsäädännön ja kansainvälisten pakolaissopimusten vastaisena. Kreikka pelkää, että päätös johtaa dominoefektiin Balkanin reitin maissa.

Sipilä ei vahvista koplausta

Kreikkalaislähteen mukaan Saksa on jo luvannut, että se pitää kiinni avoimesta politiikastaan maaliskuun alkuun asti.

– Pyydämme muita EU-maita tekemään samoin, lähde sanoi AFP:lle.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei vahvista väitettä, että Kreikka pyrkisi koplaamaan asian Britannian EU-sopimusta koskeviin neuvotteluihin.

– Kyllä nämä Schengen-asiatkin ovat tällä hetkellä pelipöydällä. Nehän niitä vaikeita asioita oikeasti ovat, Sipilä sanoi iltapäivällä Brysselissä.

Hän ei kuitenkaan osannut sanoa, yrittääkö Kreikka nyt kytkeä asiat yhteen. Sipilä ei ole osallistunut kahdenvälisiin neuvotteluihin illallisen jälkeen.

– Rajatilanneasia ja (Kreikan) pussiin jäämisen ongelma tuli kyllä moneen kertaan esille, mutta ei sitä illalliskeskusteluissa koplattu mitenkään muihin kysymyksiin.

EU-johtajat päättivät, että pakolaiskriisin hoidosta pidetään ylimääräinen huippukokous Turkin kanssa maaliskuun alussa. Tuolloin on tarkoitus arvioida Itävallan ja muiden maiden itsenäisten ratkaisujen vaikutuksia.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.