Krimin Venäjään liittämistä juhlitaan Moskovassa: ”Osa koottu paikalle väkisin”

Moskovassa ja Krimillä järjestettiin tänään juhlallisuuksia, kun Krimin niemimaan Venäjään liittämisestä on kulunut kaksi vuotta.

MTV Uutisten Moskovan kirjeenvaihtaja Iida Tikka kertoo, että kaikki eivät osallistuneet Krimin Venäjään liittämisen vuosipäivän kunniaksi järjestettyihin juhlallisuuksiin vapaaehtoisesti.

– Paikalle on koottu hyvin paljon ihmisiä – osittain vapaaehtoisesti ja osittain väkisin, Tikka kertoo Seitsemän uutisissa.

– Poliisin ilmoituksen mukaan täällä Moskovassa pääjuhlassa olisi ollut tänään paikalla noin 100 000, mutta toimittajien mukaan määrät ovat lähempänä 15 000 ihmistä.

Krimin operaatio aloitti kahden vuoden sotaisan jakson. Sitä seurasivat Venäjän operaatiot Itä-Ukrainassa ja Syyriassa.

Tikan mukaan operaatiot ovat peittäneet alleen taloustilanteeseen liittyvää tyytymättömyyttä Venäjällä.

– Tämä vuosipäivä on Venäjälle hyvin tärkeä ideologisesti, sillä sosiologien mukaan Krimin ja Vladimir Putinin suosio kulkevat tällä hetkellä käsi kädessä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.