Krokotiilit osaavat surffata meressä satoja kilometrejä

Krokotiilit osaavat surffata valtameren aalloilla. Aallot kannattelevat isoja matelijoita jopa satoja kilometrejä.

Australialainen tiedemiesryhmä julkaisi tällä viikolla laajan tutkimuksen siitä, kuinka krotiilit ovat levinneet eteläisellä Tyynellämerellä pienille saarillekin, vaikka ne eivät ole varsinaisia pitkänmatkanuimareita. Krokotiilit yksinkertaisesti käyttävät aaltoja kuljetusapuna - kuin surffarit tai lainelautailijat.

- Tutkimuksemme päälöytö oli se, että krokotiilit osaavat käyttää aaltoja hyväkseen liikkuakseen nopeammin ja tehokkaammin, professori Craig Franklin Queenslandin yliopistosta toteaa.

Krokotiilien liike- ja levinneisyystutkimus alkoi jo vuonna 2002. Tutkijat kiinnittivät krokotiilien selkään kaikuluotaimia ja satelliittivastaanottimia, joilla he seurasivat eläimien liikkeitä vuoden ajan.

Tutkijoiden mukaan jo 20 minuutin uiminen on raju ponnistus isolle matelijalle, mutta tutkituista 27 krokotiilistä peräti kahdeksan surffasi heti yli 60 kilometrin päähän joelta, jonne ne oli vapautettu kaikuluotaimien ja satelliittivastaanottiminen kiinnityksen jälkeen. Yksi iso naaraskrokotiili ui peräti 590 kilometrin päähän toiselle joelle, josta se vielä palasi seitsemän kuukautta myöhemmin.

(MTV3 - AP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.