"Kuka on terroristi ja missä hän on?" Aleppossa on 40 000 taistelijaa 50 eri ryhmästä

"Keskeisin kysymys on nyt se, että kuka on terroristi ja kuka ei ole ja missä nämä terroristit sijaitsevat."

Näin toteaa YK:n Syyria-erikoislähettiläs Staffan de Mistura, ja tämä on nyt yksi vaikeimmista kysymyksistä Syyrian tilanteen ratkaisemisessa.

Syyrian hallitus ilmoitti tänään olevansa mukana Venäjän ja Yhdysvaltain eilen sopimassa tulitauossa. Tulitauon on määrä alkaa ensi lauantaina. Tulitauko voi kuitenkin jäädä osittaiseksi, sillä Syyria haluaa määritellä yhdessä Venäjän kanssa, ketkä ovat terroristeja ja missä he sijaitsevat. Tulitauko kun ei koske terroristiryhmiä. 

Suurvallat ovat yhtä mieltä siitä, että Isis ja al-Nusra ovat terroristijärjestöjä.

Kysymys kuuluukin, mihin ryhmittymään Syyrian oppositiojoukot kuuluvat - heitä kutsutaan myös muun muassa kapinallisiksi. Yhdysvallat on tukenut oppositiota.

Venäjän kuitenkin kerrotaan pommittaneen Isisin lisäksi juuri näitä oppositioryhmiä, jotka vastustavat al-Assadin valtaa. 

Ryhmien määrittely voi olla vaikeaa, sillä esimerkiksi Syyrian suurimmassa kaupungissa (ennen sotaa) eli Aleppossa on noin 40 000 taistelijaa yli 50 erilaisesta ryhmästä. 

MTV Uutiset kokosi yhteen tiedot Syyrian tapahtumien pääosapuolista.

Taistelevat osapuolet

Kurdit: Syyrian kurdit pitävät hallussaan Syyrian pohjoisosia. He haluaisivat muodostaa oman itsehallintoalueen, jonka nimi olisi Rojova. Kurdien esikuvana on Irakissa oleva itsehallintoalue. 

Hallituksen joukot: Syyrian presidentin al-Assadin joukot ovat maan virallisia sotavoimia. Pääasiassa hallituksen joukkoja on pääkaupungin Damaskoksen lähistöllä sekä Latakiassa Välimeren rannalla. Hallituksen joukkoihin lasketaan myös iranilaisten johtamat shiia-joukot, jotka on koottu Irakissa ja Libanonissa olevista shiia-taistelijoista. 

Oppositiojoukot: Tähän ryhmään kuuluu lukuisia erilaisia oppositioryhmiä, joita kutsutaan kapinallisiksi tai hienovaraisemmin oppositioksi. Ryhmät vastustavat hallituksen joukkoja mutta heitä ei toisaalta ole laskettu mukaan terroristiryhmiin. Tosin rajanveto on vaikeaa, sillä osan näistä "maltillisista" on sanottu olevan mukana myös terroristijärjestö al-Nusran toiminnassa. 

Isis ja al-Nusra: Nämä ryhmät YK on määritellyt terroristiryhmittymiksi. Isis on oma, hyvin väkivaltainen terroristiryhmä, joka on vallannut laajoja alueita sekä Syyriasta että Irakista. Al-Nusra puolestaan on al-Qaida-verkostoon kuuluva terroristiryhmä. 

Ulkomaiden osallisuus

Turkki: Syyrian pohjoinen naapuri pommittaa rajan yli kurdien alueita. Turkki on syyttänyt Syyrian kurdeja muun muassa Turkissa tehdyistä attentaateista. Turkissa on paljon kurdeja ja se pelkää kurdien vaikutusvallan lisääntyvän, jos kurdit saavat autonomisen alueen Syyriasta. Turkki sanoo myös puolustavansa Pohjois-Syyriassa asuvia turkinsukuisia kansoja. Turkki haluaa presidentti al-Assadin syrjäyttämistä. Turkin näkemykset ovat täysin vastakkaisia Venäjän kanssa. 

Venäjä: Venäjä on perinteisesti tukenut Syyrian hallitusta ja nyt se antaa aseapua ja tekee lentopommituksia, joiden tarkoitus on vahvistaa Syyrian hallituksen joukkojen asemia. Venäjä on sanonut iskevänsä terroristeja vastaan mutta sen on sanottu iskevän enimmäkseen hallitusta vastustavien oppositioryhmien kohteisiin. Venäjä tukee myös kurdeja, jotka ovat perustaneet Moskovaan oman tiedotustoimiston. Venäjä tukee presidentti al-Assadia mutta maa on myös vihjaillut, että joku toinenkin Venäjän hyväksymä valtionpäämies voisi olla sille hyväksyttävä. 

Yhdysvallat: Yhdysvallat on tukenut hajanaista oppositiota ja vastustanut Syyrian hallitusta ja erityisesti al-Assadia. Tosin viime aikoina Yhdysvallat on antanut ymmärtää, että se voisi ainakin jonkin aikaa sietää al-Assadia, jos rauhanneuvotteluissa päästään eteenpäin. Yhdysvallat on tehnyt ilmaiskuja Isisin kohteisiin.


Pakolaiset

Syyrian viisi vuotta kestänyt sisällissota on aiheuttanut valtavan pakolaisongelman.

Maan 22 miljoonasta asukkaasta noin 14 miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa. Suurin osa heistä on maan sisäisiä pakolaisia. 6 miljoonaa ihmistä on hakenut turvaa naapurimaista Turkista, Libanonista, Irakista ja Jordaniasta.

Lokakuun 2014 ja lokakuun 2015 välisenä aikana noin 250 000 syyrialaista haki turvapaikkaa Euroopan unionin alueelta.

Tiedot pakolaisten määrästä ovat suuntaa antavia samoin kuin luvut kuolleista. YK:n mukaan viime syksyyn mennessä sisällissodassa oli kuollut 250 000 ihmistä.

Helmikuun alussa tutkimuslaitos SCPR kertoi kuolleiden lukumääräksi 470 000. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.