Kuljetuskone teki hätälaskun Tallinnan lähellä

Venäläisvalmisteinen kevyt kuljetuskone joutui tekemään hätälaskun Tallinnan lentokentän lähistöllä. Koneessa oli nelihenkinen miehistö ja kaksi rahtityöntekijää.

Koneen ohjaaja sai turmassa ruhjeita, mutta muut selvisivät säikähdyksellä.

Kaksimoottorinen Antonov 26 -kone oli tulossa Suomesta. Juuri ennen laskua miehistö havaitsi, että toinen laskutelineistä oli jumiutunut.

Kone ei syttynyt tuleen pudottuaan Ülemisten järven jäälle. Iltapäivällä konetta ei ollut vielä saatu siirrettyä pois jäältä. Ainakin jonkin verran polttoainetta oli päässyt vuotamaan järveen, josta suurin osa tallinnalaisista saa juomavetensä.

Viranomaiset kertoivat heillä olevan tallinnalaisille riittävästi vettä 20 tunniksi siltä varalta, että vedenotto jouduttaisiin tilapäisesti keskeyttämään.

Turmakone kuului puolalaiselle Exin-yritykselle.

(MTV3 - STT - BNS)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.