Kummallinen kolmoismurha – teiniä uhkaa elinkautinen

Yhdysvalloissa 17-vuotias Brogan Rafferty on todettu syylliseksi avunannosta kolmeen murhaan ja yhteen murhayritykseen.

Oikeuden mukaan Rafferty houkutteli neljä uhria väärennetyillä työpaikkailmoituksilla Noble Countyn maatilalle Ohion osavaltion kaakkoisosiin. Maatilalla miehet tapasivat 53-vuotiaan Richard Beasleyn, jota syytetään miesten ampumisesta.

Syyttäjän mukaan kaksikon motiivina oli miesten ryöstäminen. Kohteiksi oli valittu vanhempia, naimattomia ja työttämiä miehiä, jotta heidän katoamistaan ei huomattaisi heti.

Raffertyn tunnisti oikeudessa Beasleyn rikoskumppaniksi Scott Davis, joka pääsi ampumapaikalta pakoon. Davisin mukaan Beasley houkutteli hänet maatilalla metsäiselle alueelle etsimään maatilatarvikkeita. Davis, 49, kuuli takanaan aseen latausäänen. Hän kääntyi ja ohjasi aseen sivuun, mutta luoti osui häntä käteen. Davis sai kuitenkin paettua ja hälytettyä apua lähistöltä.

Rafferty puolustautui oikeudessa suostuneensa huijaamaan miehiä, koska hän pelkäsi henkensä puolesta. Alaikäisenä häntä uhkaa elinkautinen vankeusrangaistus. Tuomio julistetaan 5. marraskuuta. Beasleya uhkaa puolestaan kuolemantuomio erillisessä oikeudenkäynnissä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.