Kuriilien järistys johti tsunamivaroitukseen

Venäjän Kaukoidässä sattui tänään harvinaisen voimakas maanjäristys. Amerikkalaisten mittausten mukaan Kuriilien saarten lähivesillä sattuneen järistyksen voimakkuus oli 7,3 richteriä. Aluksi voimakkuudeksi ilmoitettiin peräti 7,7 richteriä.

Uutistoimisto Ria Novostin mukaan järistys aiheutti tsunamivaroituksen Petropavlovsk-Kamtshatskin kaupungissa. Petropavlovsk-Kamtshatski sijaitsee Kamtshatkan niemimaalla ja kaupungissa on noin 200 000 asukasta.

Yhdysvaltojen Havaijilla sijaitseva Tyynenmeren tsunamivaroituskeskus ilmoitti kuitenkin myöhemmin, ettei tuhoisasta hyökyaallosta ollut vaaraa.

Järistyksen ei tiedetty aiheuttaneen vahinkoja. Kamtshatkan niemimaan ja Japanin pohjoisimman saaren Hokkaidon välissä sijaitseva Kuriilien saarijono on harvaan asuttua aluetta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.