Kuussa käynyt kamera huutokaupattiin

Maailman ainoa Kuussa käynyt kamera vaihtoi tänään omistajaa Wienissä pidetyssä huutokaupassa.

Hinta kipusi lopulta yli puoleen miljoonaan euroon. Alun perin sen arvoksi oli arvioitu enimmillään 200 000 euroa.

Hasselblad-merkkinen kamera oli mukana Apollo 15 -lennolla heinä-elokuussa 1971. Astronautti Jim Irwin otti sillä tuolloin liki 300 kuvaa.

-Kameran sisällä on kuupölyä. Luulenpa, ettei missään muussa kamerassa sitä ole, kertoi huutokauppakamarin omistaja Peter Coeln.

Laatikkomainen hopeanvärinen Hasselblad-kamera painaa useita kiloja, ja sen pystyi kiinnittämään avaruuspuvun etupuolelle.

Vuosina 1969-1972 astronauttien mukana kuuhun matkasi kaikkiaan 14 kameraa. Nyt huutokaupattu oli ainoa, joka tuotiin takaisin Maan pinnalle.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.