KUVA: Autosta löytyi historiallinen yllätys rutiinitarkastuksessa – arvo yli kaksi miljoonaa

Argentiinassa viranomaiset ovat pidättäneet kaksi paraguaylaismiestä, jotka olivat pyrkineet rajan yli historiallisen kultaharkon kanssa. 1800-luvulta peräisin olevan harkon arvo on yli 2 miljoonaa.

Argentiinan veroviranomaisten takavarikoima kultaharkko painoi 25 kiloa ja siinä olevassa leimassa luki ”Paraguayn keskuspankki - -1824”.

Harkon arvo on noin 2,27 miljoonaa dollaria (noin 2,15 miljoonaa euroa). Sillä on todennäköisesti myös historiallista arvoa.

Kultaharkko löytyi miesten autoon tehdyssä rutiinitarkastuksessa, kun miehet olivat olleet ylittämässä Posadasin kaupungista Argentiinasta Paraguayn puolelle johtavaa siltaa.

Tarkastusta tehneet tulliviranomaiset tulivat epäluuloisiksi, kun miehet alkoivat hermoilla tarkastuksen aikana.

Kultaharkko löytyi läpivalaisulaitteella matkustajanpenkin alla olleen valepohjan sisältä.

Toinen miehistä kertoi, että kultaharkko oli ostettu Paraguayn alkuperäiskansoihin kuuluvalta heimolta noin 50 000 dollarilla. Tulliviranomaiset ovat ilmoittaneet löydöstä Paraguayn keskuspankkiin ja maan suurlähetystöön.

Kultaharkko saattaa liittyä Paraguayn 1800-luvun puolivälin jälkeen käytyyn sotaan. Vuonna 1811 itsenäistynyt Paraguay oli vuodesta 1864 vuoteen 1870 sodassa Argentiinan, Brasilian ja Uruguayn kanssa.

Sotaa pakenemaan joutuneet varakkaat perheet hautasivat usein tuolloin arvotavaransa maahan aikomuksenaan kaivaa ne esiin konfliktin päätyttyä. Suuri osa paraguaylaisista kuitenkin menehtyi sodassa.



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.