Raharekasta levisi miljoonia tielle – hullu ryntäys kahmimaan

Hongkongissa useat ihmiset kahmivat itselleen ylimääräisen “joululahjan”, kun raharekasta tippui miljoonia keskelle moottoritietä.

Liikenne Gloucester Roadilla pysähtyi, kun rahoista hullaantuneet autoilijat ryntäsivät ulos ajoneuvoistaan rahoja poimimaan.

Lopulta paikkaa turvaamaan saapui joukko aseistautuneita poliiseja.

South China Morning Postin mukaan tielle tipahti yli 35 miljoonaa Hongkongin dollaria. Kateissa tästä on lehden mukaan yhä noin 15 miljoonaa (noin 1,6 miljoonaa euroa).

– Ihmisten, jotka ovat löytäneet näitä kyseisiä seteleitä tulisi palauttaa ne poliisille mahdollisimman pian, tai he syyllistyvät varkauteen, poliisi toteaa tiedotteessa.

Poliisikomisario Wan Siu-hungin mukaan rahalaatikot olivat tippuneet tielle, koska raharekan kuljettaja oli ilmeisesti unohtanut takaoven auki ajaessaan. Poliisi tutkii yhä kuitenkin myös muita mahdollisia syitä tapahtuneelle.

– Kun auto saapui määränpäähänsä, siellä huomattiin, että ovi oli auki, poliisikomisario kommentoi.

Lakiasiantuntijat varoittivat, että rahoja tieltä poimineita voi uhata jopa 10 vuoden vankeustuomio.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.