Kuva: Suurin lajissaan ja kenties myös maailman vanhin merenelävä löydettiin

Yhdysvalloissa Havaijin vesiltä on löytynyt suurin pesusieni koskaan. Tila-auton kokoinen sieni löydettiin tutkimussukelluksella Papahānaumokuākeassa viime kesänä.

Löydöksestä julkaistiin tutkimus Marine Biodiversity-tiedelehdessä aiemmin tällä viikolla.

Isokokoinen pesusieni löydettiin yli 2000 metrin syvyydestä. Löytö tehtiin Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA:n Okeanos Explorer-alukselta.

– Suurin osa planeetastamme sijaitsee syvissä vesissä, josta valtaosaa ei ole vielä tutkittu, erikoistutkija Daniel Wagner kommentoi.

– Näin suuren ja oletettavasti vanhan pesusienen löytyminen korostaa sitä, kuinka paljon voimme oppia tutkimalla syviä ja kallisarvoisia ympäristöjä, joita löytyy muun muassa Papahānaumokuākeasta.

Vaikka pesusienten eliniästä ei tiedetäkään paljoa, joidenkin isokokoisten lajien on arvioitu elävän yli 2300-vuotiaiksi.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.