KUVAT ja VIDEO: Härät rynnivät rumaa jälkeä Pamplonassa – poliisi etsii juoksijaa selfien takia

Pamplonassa ainakin 42 ihmistä on loukkaantunut tämän vuoden härkäjuoksuissa. Loukkaantumisista seitsemän tapahtui härkien seivästäessä juoksijoita sarvillaan.


Erityisen raju oli viimeinen härkäjuoksu tänään. Katuja ravanneiden kuuden härän laumasta yksi karkasi omille teilleen jahtaamaan juoksijoita. Härkä onnistui hyökkäämään kahden juoksijan kimppuun, heittäen miehet ilmaan ja seivästäen nämä sarvillaan.

Espanjalaismedian mukaan poliisi etsii lisäksi yhtä härkäjuoksun osanottajaa. Syy tähän on se, että mies oli yrittänyt ottaa vaarallista selfietä eli kuvaa itsestään härkien edessä juostessaan.

Mies voi saada tempauksesta jopa 3000 euron sakot, mikäli poliisi katsoo miehen vaarantaneen tilanteessa myös muita juoksijoita.

Pamplonan härkäjuoksussa on vaatinut pahimmillaan myös kuolonuhreja. Viimeisin kuolemaan johtanut turma sattui vuonna 2009, kun 27-vuotias mies kuoli saatuaan härän sarvesta osuman niskaansa. Kaikkiaan härkäjuoksuissa on kuollut 14 ihmistä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.