Kymmeniä kuoli armeijan ja kapinallisten taisteluissa Filippiineillä

Lähes 40 ihmistä on kuollut Filippiineillä, kun hallituksen joukot hyökkäsivät muslimikapinallisjärjestö MILF:n asemia vastaan varhain aamulla. Kapinallisten asemia moukaroitiin ilmapommituksin ja tykistötulella, kertoi hallituksen joukkojen tiedottaja, kapteeni Ferdinand Bajarin.

Filippiinien kartta


Bajarin arvioi, että seitsemän hallituksen joukkojen sotilasta ja noin 30 sissiä on saanut surmansa. MILF eli Moron islamilainen vapautusrintama on toinen Filippiinien eteläosien tunnetuista kapinallisjärjestöistä, jotka taistelevat itsenäisen islamilaisen valtion puolesta.

Toinen muslimiryhmä, Aby Sayyaf, pitää hallussaan panttivankiryhmää, jossa on myös kaksi suomalaista. MILF keskeytti rauhanneuvottelut Filippiinien hallituksen kanssa viime viikolla väittäen armeijan loukanneen tulitaukoa.

Kolme pommia räjähti


Kolme pommia räjähti viime yönä Zamboangan maakunnassa Filippiinien eteläosassa. Räjähdykset aiheuttivat aineellisia vahinkoja, mutta eivät vaatineet ihmishenkiä. Räjäytyksistä epäillään muslimikapinallisia joko Moron islamilaisesta vapautusrintamasta MILF:stä tai Abu Sayyaf -ryhmästä, kertoi filippiiniläinen prikaatikenraali Reynaldo Alcasid.

Abu Sayyaf pitää hallussaan panttivankiryhmää, jossa on myös kaksi suomalaista.
-Iskujen tarkoitus ei ollut aiheuttaa vahinkoja, vaan kylvää kauhua asukkaiden joukkoon, arvioi Alcasid.

(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.